Esittely


Tallimme sijaitsee rauhaisalla maatilalla hyvien kulkuyhteyksien päässä. Talli on rakennettu maneesin yhteyteen ja suoraan tallista pääsekin maneesiin, jossa mahtuu samanaikaisesti kahdelle kentälle. Maneesista löytyy turvallisuushyväksytty estekalusto sekä erikoisesteitä. Ulkokenttää meiltä ei valitettavasti löydy. Upeisiin maastoihimme pääsee maneesin viereltä. Metsäteitä riittää useita kilometrejä, mukaan mahtuu myös muutamia laukkapätkiä. Syksyisin läheiset pellot ovat käytössämme. Katso tallin ja pihan pohjapiirrustus. Kesäisin meillä on käytössämme 12ha laidunta, jolle otamme myös vieraita hevosia.

Tallin väkeen kuuluvat omistaja Susa, jolla on jo pitkä kokemus hevosista takanaan. Susa omistaa myös kaksi muuta tallia, suomenhevosia kasvattavan Wärtsilän ja russponeja kasvattavan SGR Poniesin. Näiden tallien (ja mahdollisesti myös muiden!) kanssa teemme yhteistyötä mm. kilpailuiden järjestämisessä. Susa kuuluu Kaurisrannan Ratsastajiin (KaRa) ja suosittelee sitä myös muille. Susan lisäksi tallissa häärää Jaana, myös pitkänlinjan hevosharrastaja joka on tehnyt jo pitkän aikaa Susalle töitä tallimestarin (ja jokapaikan höylän) roolissa. Jaana on ehdottoman luotettava ja hyvin pikkutarkka, Jaanalle siis iso kiitos tallin siisteydestä ja hevosten (ja ihmisten) hyvinvoinnin huolehtimisesta! Jaanan seurana tallissa pyörivät tallikissat Ukkonen ja Aakkula.

Tallissa on paikkoja kahdeksalle hevoselle, joille on myös omat tarhat. Yhteistarhaus onnistuu myös. Karsinoiden yhteydessä on loimitelineet, suitsi- tai riimukoukku ja satulateline. Lisäksi tallissa on pesupaikka, rehuvarasto, varustehuone, wc ja pienet sosiaalitilat, toimisto, heinä- ja puruvarasto sekä lantala; kaikki saman katon alla!

    © Tanja N. kiitos!